Työt

Kosinta

Tein tekstiilikirjoja daifuku-kirjan tapaan. Ne ovat japanilaisia tilikirjoja. Edo-kauden Japanissa kauppiaat toivoivat toimilleen pysyvää vaurautta ja rikkautta. He maalasivat tilikirjojen kansiin isoin siveltimenvedoin sanat dai ja fuku, jotka yhdessä merkitsevät suurta onnea. Tilikirjoja niputettiin yhteen pitkillä naruilla. Niistä ne saatiin tulipalon sattuessa nopeasti yhteen ja tulipalon sattuessa tärkeät tiedot upotettiin lähimpään vesisaaviin tai lähteeseen, kunnes tilanne oli ohi. Sitkeä japaninpaperi ja kumimuste kestivät hyvin vettä. Perinteisesti daifukut olivat pitkänomaisia ja kokonaan paperia. Sivut oli taitettu alareunasta pussiksi. Kirjaa käytetään vaakatasossa ja japanissa käännellään sivuja niiden alareunasta. Kirja sidotaan hamppu, tai paperinarulla. Kirjoja voi tehdä monesta muustakin materiaalista, kokeilin nyt kankaasta. Kannessa on pohjana riepu, jota olen käyttänyt maalatessani akryyliväreillä. Pesin ja silitin sen, siihen jäi hyviä pohjasävyjä tilkkumaalaukselle. Rievulle silitin liimaharson ja siihen kangassilppua ja lankoja. Päällimmäisenä on melko tummanpunainen organza, jossa on kiemuraisia kuvioita. Tikkaukset ovat osittain kiemuroiden mukaan ja loput täytekuviota niiden välissä. Kannessa on muutaman eri ihmisen tekstiiliroskia, joten ne voisivat olla vaikka häävieraat. Sydänten reunoja tikkailin useampaan kertaan, että ne erottuisivat paremmin. Kun kannessa oli paikoillaan kaikki tilkkutyön vaatimat kolme kerrosta, niin tikkasin vielä sydämet ja pienen kiemuran pitämään vanua paikoillaan. Ensimmäinen sisäsivu on pätkä paidan hihaa. Olen kirjonut siihen koneella miehen hahmon. Yläreunassa on suoria tikkauksia ja niiden väliin kirjoin käsin tekstiä Kantelettaren runosta 241, Rikas kosija. Halusin jotakin mieheen liittyvää tai miehen sanomaa tekstiä. Rikkaassa kosijassa löysin ensimmäisen positiivisen tekstin, joka sillä istumalla osui silmiini. Se ratkaisi samalla sen, mitä koko työstä olisi tulossa. Toisella sisäsivulla on kosintaan saatu myönteinen vastaus. Siellä on yhteen napitettuna naisen puseroa ja miehen paitaa. Sivun pohjana on vanhaa ystävättäreni isoäidin kutomaa pellavalakanaa. Korussa on naisen vastaus kirjontana ja askartelukaupasta hankittu sydän. Takakansi on paksua puuvillaa ja siinä on tikkauksina sydänpareja.

Iso kuva

Tekstiilikirja, 38x24 cm
Kävijöitä 7.7.2006 alkaen 54502